Kaiken pohjana ihmislähtöisyys, luovuus ja merkityksellisyys

WOWO vibes on yritys, joka tekee käsintehtyjä kivikoruja ja järjestää elämyksellisiä luovia työpajoja. Arvopohjamme nojaa vahvasti ihmislähtöisyyteen, luovuuden voimaan sekä merkityksellisyyden tunteen nostattamiseen. Nämä arvot yhdessä vaikuttavat huomattavalla tavalla hyvinvointiin ja tätä me haluamme omalla toiminnallamme viedä eteenpäin. Jokainen ansaitsee kokea itsensä tärkeäksi, ainutlaatuiseksi sekä arvokkaaksi.

Vahva taustamme valmentamisen, johtoryhmätyöskentelyn ja luovuuden parissa ovat opettaneet meille kuinka inhimillisyyden merkitystä osana hyvinvointia ei voi aliarvioida. Missiomme on, että jokainen tuntee itsensä arvokkaaksi WOWOn koruja käyttäessään tai osallistumalla luoviin workshoppeihimme.

On ollut upeaa kuulla, kuinka asiakkaamme ovat korujemme ja työpajojemme avulla löytäneet oman sisäisen loisteensa sekä kokeneet ymmärtävänsä itseään ja muita paremmin. Tämä kaikki on ollut suurin tavoitteemme aina yrityksen perustamispäivästä asti.

WOWO vibes korurasia

Inspiraation lähteenämme naiset

Yrityksen nimi kertoo jo itsessään, mikä on suurin inspiraation lähteemme: naiset. Kivikorumme ovat saaneet inspiraationsa naiseudesta sekä elämämme upeista naisista.

Olemme pysähtyneet miettimään kuinka paljon muutoksia me naiset käymme läpi elämissämme. Näillä muutoksilla, joita kohtaamme, on valtava vaikutus siihen, miten ajattelemme itsestämme ja keitä me olemme. Siksi halusimme luoda jotain, jonka avulla ihmiset voivat ylläpitää ja vahvistaa yhteyttä itseensä läpi elämänsä.

Minimalist beauty rock crystal earring
WOWOn perustajasta kuva EU:n koulutushankkeessa

WOWO vibesin perustaja Riikan tarina

”Olen aina ollut hyvin kiinnostunut ihmisistä ja heidän kokemuksistaan. Muutokset, joita kohtaamme elämän varrella, selittävät niin paljon miksi olemme sellaisia kuin olemme. Mielestäni jokainen muutos on uusi mahdollisuus löytää ja oppia itsestään jotain mielenkiintoista. Riippumatta siitä, millainen muutos on kyseessä, tulos voi olla odottamaton.”

Tein ensimmäiset kivikoruni, kun odotin toista lastani. Halusin itselleni jotain kaunista ja voimaannuttavaa, joka muistuttaisi minua aina tästä tärkeästä elämänmuutoksesta. En kuitenkaan löytänyt visioni mukaista korua, joten päätin tehdä korun itse. Pian tein voimakorut myös siskoilleni tärkeisiin hetkiin ja näin korujen tekoa ei voinut enää lopettaa. Siskoni Annika ja Eerika ovatkin olleet osana WOWOn tarinaa alusta asti ja alkuvuonna 2025 meistä kolmesta tuli virallisesti WOWO vibes Oy:n omistajat.

Jo lapsena keräilin kiviä ja vietin aikaa erilaisten käsitöiden parissa: ompelin ja neuloin vaatteita, tein helmitöitä ja maalasin. Vuosia nämä olivat hieman taka-alalla arjessani, kunnes aikuisena ymmärsin, kuinka tärkeitä itseilmaisun muotoja luovuus ja käsillä tekeminen minulle ovat. Lisäksi pukeutuminen ja muoti ovat aina olleet intohimojani. Asusteiden merkitys osana tyyliä on mielestäni ihan mieletön; niillä voi viimeistellä jokaisen tyylin ja tehdä lookista aina persoonallisen. Kivien symboliikka yhdistettynä koruihin on siksi niin kiehtova yhdistelmä. Rakastan sitä, miten yksikin koru voi muuttaa koko asun – ja joskus jopa koko päivän fiiliksen.

Näistä ajatuksista käsin syntyi idea siitä, että ehkä muutkin voisivat tykätä kivikoruista, joiden symboliikka kulkee mukana koko päivän – osana tyyliä, osana ajatuksia. Inspiraatiota olen saanut elämäni naisista sekä kahdesta kotipaikastani; Helsingin Punavuoresta, jossa luovuus ja rohkeus kukoistaa sekä nykyisestä kotiseudustani luonnon lähellä, jossa ideat pääsevät kirkastumaan.

Toivon, että WOWOn korut rohkaisevat ja inspiroivat jokaista ilmaisemaan itseään juuri omalla tavallaan!

-Riikka, WOWO vibesin perustaja

Shopping Cart
Scroll to Top