Horoskooppikivet
Kauris – granaatti
Granaatti on kivi, jonka kerrotaan sitouttavan kantajaansa omiin tunteisiin sekä ihmissuhteisiin. Granaatin myös sanotaan tuovan voimakasta energiaa ideoiden toteuttamiseen.
Vesimies – ametisti
Ametistin sanotaan tasapainottavan sekä tuovan rauhaa kantajalleen. Se myös rohkaisee omistajaansa luottamaan omaan sisäiseen ääneen ja kannustaa pohtimaan mikä tekee onnelliseksi.
Kalat – peridootti
Peridootin sanotaan lisäävän positiivisuutta elämään. Se rohkaisee luovuuteen kaikissa elämän osa-alueilla. Peridootin uskotaan myös tuovan tasapainoa ja rauhaa sekä poistavan kielteisiä ajatuksia.
Oinas – karneoli
Karneolia kutsutaan päättäväisyyden ja itsevarmuuden kiveksi. Sen uskotaan lisäävän kantajalleen elinvoimaa, rohkeutta sekä intohimoa. Lisäksi sanotaan, että karneoli auttaa keskittymiskyvyn kehittämisessä.
Härkä – jade
Jadea kutsutaan viisauden ja myötätunnon kiveksi. Sen kaunis väri auttaa keskittymään positiivisiin asioihin ympärillämme. Lisäksi jaden sanotaan vahvistavan uskoa omiin unelmiin.
Kaksonen – tiikerinsilmä
Tiikerinsilmä antaa voimaa ja rohkeutta selviytyä elämän haasteista. Sen sanotaan vahvistavan itsetuntoa ja lisäävän myönteisiä ajatuksia itsestä ja muista. Tiikerinsilmä auttaa keskittymään yhteen asiaan kerrallaan.
Rapu – kuukivi
Kuukivi auttaa vahvistamaan kantajansa pehmeää ja lempeää energiaa. Se muistuttaa huolehtimaan itsestään, lepäämään tarpeeksi ja tarkastelemaan välillä omaa sisintä. Kuukivi rohkaisee myös kokeilemaan uusia polkuja.
Leijona – aurinkokivi
Aurinkokiven sanotaan säteilevän optimistista energiaa, päättäväisyyttä, tahdonvoimaa sekä omanarvontuntoa. Sen kerrotaan tukevan kantajansa itseluottamusta ja auttavan kantajaansa sisäistämään omat kykynsä ja loistamaan.
Neitsyt – amatsoniitti
Amatsoniittia kutsutaan rohkeuden ja totuuden kiveksi. Se vahvistaa kommunikaatiota itsensä sekä muiden kanssa. Amatsoniitti tunnetaan myös luovuutta ruokkivana kivenä, joka lisää ajatuksen kirkkautta, tasapainoa ja rauhaa.
Vaaka – savukvartsi
Savukvartsin sanotaan maadoittavan ja rauhoittavan omistajaansa. Se auttaa kirkastamaan mielen ja näin myös keskittymään paremmin. Savukvartsi auttaa pitämään negatiivisen energian loitolla.
Skorpioni – sitriini
Sitriini on virkistävä, luovuutta edistävä kivi. Sen sanotaan ruokkivan mielikuvitusta sekä positiivista asennetta. Lisäksi sitriinin kerrotaan lisäävän tahdonvoimaa ja auttaa näin myös menestymään.
Jousimies – turkoosi
Turkoosi maadoittaa ja rauhoittaa silloinkin, kun asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Se auttaa vahvistamaan yhteyttä omaan intuitioon ja myös luottamaan siihen. Turkoosin sanotaan tuovan onnea kantajalleen.
Emilia –
Sain korun baby shower -lahjaksi ystäviltäni. Koru on todella kaunis ja sopii jokaiseen tyyliin! Sitä voi siis käyttää vaikka joka päivä, joka tekee siitä erittäin käytännöllisen lisän jokaisen korukokoelmaan. 🥰 Tärkeintä korussa on kuitenkin sen merkityksellisyys: aina kun laitan korun päälle, se muistuttaa minua rakkaasta tyttärestäni! Oiva lahjaidea odottavalle äidille!
admin –
Niin hienoa kuulla tälläisiä kokemuksia – kiitos kun jaoit tämän! Kuinka ihanaa ajatella, että koru muistuttaa näistä kahdesta tärkeästä hetkestä elämässäsi<3
Niina –
Mainio idea baby shower-lahjaksi! Omani halusin ehdottomasti ottaa myös mukaan synnytykseen, joten tästä on muodostunut tärkeä ja merkityksellinen kaulakoru itselle. Tämä kestää aikaa ja kivet on valittu huolella sopimaan keskenään.
admin –
Kiitos niin ihanasta palautteesta! Ja miten upeaa kuulla tällainen käyttökokemus! Oli ilo tehdä korusi<3
Saija –
Mom to be- koru oli ihana ja merkityksellinen lahja. Koru on siro ja kaunis, joka sopii arki- ja juhla käyttöön. Sain korun esikoisestani, mutta oma horoskooppikivi ja ruusukvartsi mahdollistavat korun merkityksellisyyden myös muiden lasten kohdalla.
admin –
Kiitos ihanasta palautteesta! Olen todella iloinen, että tykkäät korusta<3 Etenkin näitä mom to be -koruja on niin kiva tehdä, kun aina mietin samalla, että se menee jollekin, joka on ison ja tärkeän elämänvaiheen äärellä💫